Minkiön korjaamo

Mainospalkki

By iNowD Web Design

By Dream Baby Names Baby Names

Museorautatien Facebook-sivu
Ikkunakoteloihin peltiä ja pintoihin maalia
Kirjoittanut Teemu Virtanen   
20.01.2010 20:28
Tulosta Sähköposti
Karkkilan vaunun kunnostus

Tammikuun kolmantena viikonloppuna (15.-17.1.2010) vaunutyö jatkui maalaustöillä ja ikkunarakenteiden valmistelulla.

 

Toisen luokan sisäkatto sai pintaansa lopullisen värikerroksen. Joitakin kohtia jouduttiin vielä kittaamaan ja hiomaan, joten paikoin maalia pitää vielä levittää lisää. Kolmannen luokan seiniin sudittiin uusi vaaleanruskea pohjamaali, sillä aluksi sudittu maali osoittautui sävyltään liian keltaiseksi. Pohjavärin päälle levitetään tammikuviota jäljittelevä kuviomaalaus eli ootraus, jonka alta pohjamaali kuultaa.

 

Kolmannen luokan penkkien viimeistely jatkui viimeistelykittauksella, hionnalla ja uuden pohjamaalikerroksen levityksellä. Myös nämä penkit ootrataan, mutta väri on kellervämpi kuin seinäpinnoissa. Toisen luokan penkit verhoillaan.

 

Ikkuna-aukkojen viimeistely jatkui avattavien liukuikkunoiden aukkojen pellityksellä. Pellityksen tarkoituksena on kerätä ikkunaa pitkin valuva vesi ja johtaa se peltikaukalon pohjaan asennettavaa putkea pitkin vaunun alle. Näin kosteus ei pääse turmelemaan puurakenteita.

 


Kuvia talkoista

(pääset kuvagalleriaan klikkaamalla hiirellä pikkukuvaa)


 


 



Talkookalenteri

<< Touko 2012 >> 
 ma  ti  ke  to  pe  la  su 
   2  3  4
  7  8  91011
141516
2122232425
   

Etsi sivuilta

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki