Minkiön korjaamo

Mainospalkki
Museorautatien Facebook-sivu
Jokirannan ratahanke

Tässä blogissa kerrotaan Jokioisten Museorautatien jatkamisesta Loimijokirantaan Jokioisten nykyiseltä asemalta. Ratapohja jokirantaan on pääosin täysin olemassa ja suurimmalla osalla matkasta, jopa radan alkuperäinen kiskotus on jäljellä, tosin ratapölkyt ovat ehtineet hieman lahota vuoden 1974 liikenteen päättymisen jälkeen!

 

Uuden radan valmistuttua matkustajajunien pääteasema tulisi aivan Loimijoen rantaan keskelle historiallista Jokioisten kartanaoaluetta ja lähemmäksi Jokioisten keskustaa. Jokirannan asema tulee sijaitsemaan kauniilla paikalla, nimensä mukaisesti joen rannalla. Joen molemmilla rannoilla on jäljellä vuonna 1898 valmistuneen ja vuonna 1981 puretun rautatiesillan kivijalat sekä holvikaari, joita museojunamatkustajat pääsevät ihmettelemään radan valmistuttua. Museorautatien uudelta asemalta on lyhyt matka mm. Ferrarian naulamuseoon, vanhaan kartanon navettaan rakennettuun Tietotaloon sekä maatalouden esittelypuisto Elonkiertoon.



Kiskovaraston järjestelyä
20.11.2010 00:00

Humppilassa olevat Jokirannan jatkoa varten saadut kiskot on vihdoinkin saatu järjesteltyä pinoihin JMR:n alueelle. Kiskot oli alunperin vain pudotettu suoraan junasta VR:n raiteen vierelle. Koska kiskot ovat 20 m pitkiä niiden siirto pinoihin ei onnistunut paikalliste yrittäjien koneilla. Lopulta asiaa pähkittyä päädyttiin siihen, että hommaa yritetään Museorautatien RTK:lla. Homma oli työläs, mutta onnistui pitkän puurtamisen jälkeen ja kiskot saatin tyydyttävästi pinottua odottamaan kuljetusta Jokioisten suuntaan.

Juuri ennen lumentuloa käytiin traktorilla hakemassa Humppilan meijerin vierelle vaunusta puretut sidekiskot, jotka olivat jäänet kesäksi sinne kassan, koska niitä ei voitu maan pehmeyden ja vetisyyden takia hakea pois. Nyt sidekiskotkin ovat kiskovarastolla ja enää puuttu nauloja ja sidepultteja, sekä tietysti kaikkein kalleimpana 2000 kpl ratapölkkyjä!

Kuvia kiskovaraston järjestelystä löytyy kuvagalleriasta

 
Kiskokuorman purku vaunuista ja rahoituksen pähkäilyä
13.12.2009 00:00

Jokirannan jatko-osuuden kiskot on useiden hankaluuksien jälkeen saatu purettua junanvaunuista pois. Koska kiskojen pituus on 20 metriä, on niiden siirtely ja nostelu erittäin hankalaa. Monien hankaluuksien jälkeen kiskot saatiin lopulta purettua siirtämällä VR:n vaunut Jokioisten Museorautatien raiteiden vierelle ja purkamalla kiskot käyttäen tukkiauton nosturia ja RTK-ratatyökonetta. Koska pitkien kiskojen käsittely on hankalaa, jouduttiin kiskot varastoimaan aluksi kasoihin leveäraiteen viereen Humppilassa. Myöhemmin on tarkoituksena, että kiskot nostetaan yksitellen museorautatien tavaravaunujen päälle ja kuljetetaan välivarastoon Jokioisille.

Nyt Jokiranta-projektissa on päästy vaiheeseen, jossa maa-alueiden omistusjärjestelyt ja uuteen rataan tarvittava kiskomateriaali on olemassa, mutta jotain olennaista kuitenkin puuttuu: Jokirannan jatko-osuuteen on tarkoituksena laittaa uudet ratapölkyt, joiden arvioitu kestoikä on noin 40 vuotta. Uusien pölkkyjen hinta ja määrä on kuitenkin sellainen, että Museorautatieyhdistys ry:llä ei ole varaa laittaa niin suurta summaa pelkkien ratapölkkyjen hankintaan ja nyt jatkorahoituksen puuttuessa koko projekti on pysähdyksissä. Uusien ratapölkkyjen toimitusaika on noin 1,5 vuotta, joten tilaus pitäisi pystyä tekemään mahdollisimman pian, jotta lähivuosien aikana päästäisiin rakentamaan uutta rataa, jonka valmistuttua Jokioisten Museorautatie pystyisi entistä paremmin palvelemaan vieraitaan ja samalla museojuna toisi matkustajansa lähemmäksi muita Jokioisten matkailunähtävyyksiä. Jokirannan jatkoradan perimmäinen tarkoitushan on palauttaa rautatie vanhalle historialliselle tavararatapihalle Loimijoen rantaan ja luoda suurempi matkailukokonaisuus, johon kuuluisivat niin Jokioisten historiallinen kartanomiljöö, Naulamuseo, Elonkierto sekä Jokioisten Tietotalo, joka soveltuu erinomaisesti ryhmien kokous- ja ruokapalveluihin.

 
Kiskot saapuneet Humppilaan
25.11.2009 00:00

Jokirannan rataa varten hankitut kiskot saapuivat junakuljetuksena Humppilaan Pohjois-Karjalasta. Kiskoja on yhteensä 150 kpl ja niiden pituus on 20 m ja kiskopaino on 30 kg/m, eli sama kuin valtaosassa ratalinjaa. Kiskot on tarkoitus purkaa vaunuista Humppilassa ja välivarastoida sinne ennen niiden siirtoa Jokioisille. Kiskojen kanssa saapuivat myös rataan tarvittavat sidekiskot.

 


Kuvia kiskoista

(pääset kuvagalleriaan klikkaamalla hiirellä pikkukuvaa)


 
Ratalinja raivattu kokonaan
30.03.2008 00:00

Ratalinjan raivaus on saatu päätökseen. Linja on nyt vesottu Siirappitehtaalle saakka.

 

 


Kuvia raivauksesta

(pääset kuvagalleriaan klikkaamalla hiirellä pikkukuvaa)


 
Ratalinja raivattu siirappitehtaalle
17.03.2008 00:00

Ratalinjan raivaus on edennyt siirappitehtaalle asti. Raivaus jatkuu tällä erää vielä Siirappitehtaan portille asti tehtaan aidan vieritse. Seuraavassa vaiheessa on tarkoitus purkaa radan vanha kiskotus.

 

 


Kuvia raivauksesta

(pääset kuvagalleriaan klikkaamalla hiirellä pikkukuvaa)


 
Ratalinjan raivaus alkanut
10.03.2008 00:00

Ratalinjan raivaus sille viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kasvaneesta puustosta on alkanut. Ensi vaiheessa on tarkoitus raivata linja Humppilantien tasoristeykseltä Siirappitehtaan portille. Raivausalueen leveys on 6 m. Raivauksen jälkeen seuraavaksi on tarkoitus purkaa radan vanha 22 kg/m -kiskotus ja kerätä vanhat, lahonneet ratapölkyt pois, jonka jälkeen päästään ratapenkereen pohjustustöihin.

 
Lupa puuston raivaukseen saatu
27.02.2008 00:00

Lupa ratalinjalla kasvavan puuston ja pusikon raivaukseen on saatu maanomistajalta. Raivaustyöt on tarkoitus aloittaa heti kun niille on löydetty tekijä.

 
Humppilantien tasoristeys korjattu
20.10.2007 00:00

Jokioisten aseman vieressä olevan Humppilantien tasoristeyksen peruskorjaus on valmistunut. Minkiöllä ratatöissä ollut VR-rata Oy:n porukka asensi tasoristeyselementit ja Soraset Oy hoiti tiehen ja liikenteenohjaukseen liittyvät työt. Vanhan 22 kg/m -kiskosta tehdyn tasoristeyksen tilalla on nyt uusi asfalttikantinen 30 kg/m -kiskosta tehty tasoristeys. Kevyenliikenteen kohdalla on vanha betonilaattakansi, koska sitä käyttämällä saatiin laippaurat kapeammiksi, jolloin polkupyörien on helpompi ylittää tasoristeys.

 

 


Kuvia korjatusta tasoristeyksestä

(pääset kuvagalleriaan klikkaamalla hiirellä pikkukuvaa)


 
Tasoristeyselementit Jokioisille
01.10.2007 00:00

Minkiöllä tehdyt kaksi tasoristeykseen tarkoitettua raide-elementtiä vietiin tänään avotavaravaunun päällä Jokioisten asemalle odottamaan ensi viikolla tapahtuvaa asennusta. Samalla tehtiin loput purkutyöt irrottamalla kiskonjatkokset tasoristeyksen ja Jokioisten eteläisen tulovaihteen väliltä.

 
Humppilantien tasoristeyksen korjaus etenee
02.09.2007 00:00

Jokioisten Humppilantien tasoristeykseen tulevat raide-elementit ovat valmiina Minkiöllä. Tänään myös purettiin yksi kiskonmitta vanhaa rataa tasoristeyksen eteläpuolelta sekä avattiin tasoristeyksen ajoradan ja kevyenliikenteen väylän välissä ollut kiskonjatkos. Junaliikenteen loputtua pitää vielä avata Jokioisten eteläisen tulovaihteen ja tasoristeyksen välinen kiskonjatkos.

 
Sopimusneuvotteluja käydään
17.11.2006 00:00

Sopimusneuvottelut Loimijoen rantaan vievän ratalinjan ratapohjan omistajien kanssa maa-alueen käyttöoikeudesta ovat meneillään. Tarkoituksena on saada oikeus radan rakentamiseen ja käyttöön.

 
Jokirannan ratahanke pyörähtää alkuun
07.11.2005 00:00

Kauan ilmassa pyörinyt ajatus Jokioisten Museorautatien radan uudelleenrakentamisesta ja peruskunnostamisesta nykyiseltä Jokioisten asemalta Loimijoen rantaan on vihdoin hieman konkretisoitunut. Museorautatien ratatiimi on vuoden aikana käynyt tutkailemassa ja mittailemassa paikkoja ja tehnyt ensimmäisen konkreettisen suunnitelman radan pääteaseman saamiseksi matkailullisesti parempaan paikkaan keskelle Jokioisten kartanoaluetta ja Loimijoen rantaan. Tänään noiden tietojen pohjalta on valmistunut hankkeen ensimmäinen suunnitelmaversio. Seuraavana on vuorossa neuvottelut joko maa-alueiden hankinnasta tai käyttöoikeuden saamisesta radan rakentamiseksi.

 

 


Kuvia ratalinjasta

(pääset kuvagalleriaan klikkaamalla hiirellä pikkukuvaa)


 




Talkookalenteri

<< Helmikuu 2012 >> 
 ma  ti  ke  to  pe  la  su 
    1  2  3  4  5
  6  7  8  910
131415161719
20212223242526
272829    

Etsi sivuilta

Mainospalkki