Ryhmämatkat sunnuntaijunissa Tulosta Sähköposti

Jokioisten Museorautatiellä ryhmäsi voi vuokrata käyttöönsä oman vaunun aikataulunmukaisiin juniin. Näin istumapaikat ovat taattuja ja matka sujuu mukavasti tutussa seurassa!

 

Ryhmille myydään edullisia tilausvaunuja, jotka voidaan liittää kesäsunnuntaisin liikennöiviin museohöyryjuniin. Tilausvaunut ovat tilattavissa kesäkuun alun ja elokuun lopun välisinä sunnuntaina, sekä syysajolauantaina syyskuun puolivälissä.


Tilausvaunu- ja -osastohinnasto

Aikataulunmukaisissa junissa ryhmät voivat matkustaa alla olevilla ryhmätariffeilla (myös matkat seisakkeille tai seisakkeilta mahdollisia, kysy seisaketariffeja). Ryhmä voi myös vuokrata oman vain ryhmän käyttöön varatun vaunun. Haluttaessa vaunu voidaan sijoittaa junan päähän, jotta läpikulkuliikenteeltä vältyttäisiin.

 

Tilausvaunun hinta on 95 e matkan pituudesta riippumatta. Tilausvaunuun mahtuu 20-40 henkeä. Vaunuosaston varaushinta on 50 e matkan pituudesta riippumatta. Vaunuosastoon mahtuu noin 10 henkeä.

 

Omassa tilausvaunussa tai -osastossa matkustavilla on edellä mainittujen hintojen lisäksi oltava junamatkaan oikeuttava piletti (ryhmätariffit alla).

 

Esimerkkejä ryhmätariffista

 

Matka

Lapsi

Aikuinen

Minkiö - Humppila / Jokioinen meno

3,00 e

5,10 e

Minkiö - Humppila / Jokioinen meno-paluu

4,00 e

6,80 e

Humppila - Jokioinen meno

4,00 e

6,80 e

Humppila - Jokioinen meno-paluu

6,00 e

10,20 e

Höyryfestivaali ja syyajo

6,00 e

12,00 e

 

Ryhmät, joiden koko on 10 henkeä tai enemmän ovat oikeutettuja alennettuun ryhmätariffiin (alennus 15% normaalihintaisista pileteistä). Oikeus muutoksiin pidätetään. Ryhmätariffi ei ole voimassa Minkiön höyryfestivaaliviikonloppuna.

 

Oheispalvelut

Ryhmämatkan hintaan kuuluu haluttaessa ilmainen opastus. Matkaan voi tämän lisäksi liittää esimerkiksi  kahvituksen, ruokailun tai vuokrata kokoustilan.

 

Pyydä lisätietoja

Lisätietoa Jokioisten Museorautatien tilausliikenteestä antavat tilausliikennemyyjä Kalevi Sillanpää ja liikennepäällikkö Jussi Tepponen. Voit kysyä lisätietoja myös mm. ryhmille räätälöidyistä lisäpalveluista kuten ruokailuista.

 


Viimeksi päivitetty ( 10.11.2010 15:26 )
 



Tapahtumakalenteri

<< Helmikuu 2012 >> 
 ma  ti  ke  to  pe  la  su 
    1  2  3  4  5
  6  7  8  910
131415161719
20212223242526
272829    

Etsi sivuilta

Mainospalkki