Mainospalkki

By iNowD Web Design

By Dream Baby Names Baby Names

By GS Free Online Games

Museorautatien Facebook-sivu
Myrsky teettää raivaustöitä museorautatiellä
Kirjoittanut Teemu Virtanen   
28.12.2011 22:01
Tulosta Sähköposti

myrsky

Tapaninpäivänä eteläisessä Suomessa riehunut myrsky aiheutti vahinkoja myös Jokioisten Museorautatiellä. Keskiviikkona tehdyssä radan tarkastuksessa todettiin, että useita isoja puita oli kaatunut ratalinjalle tai sen läheisyyteen sekä Humppilan että Jokioisten suunnalla. Rata ei kuitenkaan ollut kärsinyt vaurioita ja se raivattiin jo keskiviikkona läpiajokelpoiseksi. Myrskynkaadot käydään raivaamassa lopullisesti uudenvuodenviikonloppuna.


Myrsky on katkonut laajalti sähköjä koko Lounais-Hämeen alueella ja esimerkiksi Jokioisilla oli vielä keskiviikkoiltana yli 700 taloutta ilman sähköä. Museorautatie selvisikin melko vähällä, sillä Minkiöllä ja Humppilassa sähköt olivat poikki vain maanantai-aamusta saman päivän iltaan.


Alustavien tietojen mukaan museorautatien rakennukset selvisivät ennätysmyrskystä varsin pienin vaurioin. Tuuli rikkoi Minkiön veturihallin tuuletustorven ja heitti korjaamorakennuksen kattoluukun alas parkkipaikalle. Myrskyn voimakkuudesta kertoo kuitenkin, että Minkiön ratapihalla tasaisella raiteella seisseet soravaunutkin lähtivät tuulen voimasta liikkeelle. Yleisesti ottaen museorautatielle koituneet vauriot jäivät onneksi vähäisiksi.


 



Tapahtumakalenteri

<< Touko 2012 >> 
 ma  ti  ke  to  pe  la  su 
   1  2  3  4  5  6
  7  8  910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   

Etsi sivuilta

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki