Joulukalenteri 2023
Jokioisten Museorautatien vuoden 2023 joulukalenterissa aukeaa uusi kuvaluukku joka päivä aina jouluaattoon saakka!
Jouluaatto. Tämän vuoden joulukalenteri päättyy kuvaan, jossa tänä vuonna Jokioisten Museorautatiellä peruskorjauksesta valmistunut Schöma dieselveturi (Schöma 3151/1969) on vielä kaupallisessa liikenteessä. Kuvassa Nokia Oy:n Nokian selluloosatehtaan liikennettä joulukuussa 1971. Veturin kokoon nähden vaunut näyttävät varsin kevyiltä.
Joulun aaton aattona poikkeamme kapeilta raiteilta täysin raiteittoimalle radalle, eli insinööritermein voidaan sanoa raideleveyden lähestyvän nollaa. Nuortin konesavotta 1913–1916 eli Samperin savotta Lapissa oli Suomen ensimmäinen konevoimin tehty isompi savotta. Siellä konevoiman oli kaksi kapeilla telaketjuilla kulkevaa Phoenix Centipede -höyryveturia (Phoenix xxx/1913). Kuvassa höyrysavotan veturi isojen tukkirekien ja miesten kanssa jäätiellä.
Kurkistetaan vielä kerran ennen joulua Loviisa-Vesijärvi rautatielle. Tämän päivän kuvassa on Upo uusi moottorivaunu talvimaisemassa jäähdytin huolellisesti peitettynä, rahastaja Berit Sjöstrand seisoo rapulla oviaukossa.jäähdytin huolellisesti peitettynä, rahastaja Berit Sjöstrand seisoo rapulla oviaukossa.
Tänään on vuorossa näkymä Viipurin läänin Ruskealassa olleesta marmorilouhoksesta, jossa louhijoiden työtä ovat tarkastamassa neljä johtajiin tai omistajiin kuuluvaa miestä. Louhitun tavaran ylös kuljetusta varten on huolellisesti rakennettu raide lankutuksineen jota myöten vinssillä juuri vedetään paria kuuppavaunua.
Nyt on vuorossa Kuusankosken-Voikan rautatie. Kuvassa konduktööri Aholin poseeraa KVR:n matkustajavaunun edessä. Vaunu on toinen kahdesta vanhimmista matkustajavaunuista. Uudemmista matkustajavaunuista kaksi on nykyisin Jokioisten Museorautatiellä.
Tämän päivän kuvassa ollaan Konnunsuon-Muukon rautatiellä. Konnunsuon keskusvankilan omistama moottoriveturi "Rutku". Veturin perässä olevassa vaunussa kuljetettiin vankien tavaroita sekä muita pieniä tavaroita.
Syyskuun alussa 1967 olivat Hyvinkään-Karkkilan rautatien viimeiset hetket käsillä. Kuvassa Hyvinkää-Karkkila rautatien viimeinen yleisen liikenteen tavarajuna, jota vetää höyryveturi HKR 5 (Tampella 289/1917).
Syksy on metsästyksen aikaa ja oheinen kuva on Vaherjoelta Syskyjärvi - Vaaherjoki metsäradalta. Metsäradalla on tietenkin käyty metsästämässä ja tässä kuvassa lienee jahtiseurue, edessä on kaksi koiraa ennen matkalaukkua. Vaunua vetää Vaherjoen höyryveturi Krauss (4769/1902).
Kesäkuvien lopuksi siirrymme Outokuummun-Juojärven rautatielle. Kuvassa radan kaksi Kolomnan valmistamaa tyypin 86 höyryveturia koeajolla. Toisen Pitäjänmäen radan numero lienee ollut veturiin vielä maalattu H. 313. (roomalaisin kirjaimin N. 313.) Toisen edessä ratapöllillä seisoo tyttö valkoisessa mekossa. Kuvan takana teksti: "Veturit koeajolla".
Vielä muistelemme menneitä kesiä. Pankakosken radalla junia käytettiin myös heinätöissä. Kuvassa veturi numero 1 (Krauss 3582/1897) heinäjunassa. Veturi oli käytössä 1897-1917. Veturi kulki ensimmäistä kertaa Pankakosken radalla 15.7.1897. Kuvan takana teksti: "Veturi numero 1 heinäjunassa, Krauß 0-6-0 UTT"
Nyt olemme kesäisellä Harvialan metsäradalla. Vanajan seurakunnan pikkujunaretkeltä otettu henkilöpotretti. Veturissa vasemmalla lämmittäjä Toivo Liljedahl ja kuljettaja Kustaa Tulonen. Oikealla, veturin edessä oikealta konduktööri Vilho Koivuniemi, työnjohtaja Lauri Riipinen, rovasti H.A. Soila, liikennepäällikkö Leijon ja kolme tuntematonta. Kuva saattaisi olla viimeiseltä radalla tehdyltä seurakunnan kesäretkeltä v 1954. Höyryveturi on Harvialan metsäradan veturi n:o 2 (Tampella 256/1916).
Tänään on vuorossa kesäinen kuva Mäntän rautatieltä. Kaksi hevosta vetämässä raskasta polttopuulla kuormattua vaunua proomurannasta Sassin puutavarapihalle vuonna 1943. Lastissa oleva vaunu on no 32.
Kausalan—Leininselän rautatie on jo niin valmis, että se avataan väliaikaiselle liikenteelle kesäkuun 1 p:nä. Leininselän rannalta jatkuu liike laivateitse litin ja Jaalan kirkonkylien kautta Voikkaan (Kauppalehti 18.5.1910). Veturi no 1, Orenstein & Koppel (3722/1910), ja ainakin kaksi radan matkustajavaunuista asemalaiturilla. Oikealla oleva rakennus on yhdistetty asema ja II ja III lk:n ravintola.
Juhannuksena veturit ja vaunut koristeltiin koivunoksilla. Siirymme Itä-Suomeen Pankakosken radalle, jossa 1920-luvulla kyseisen radan veturi N:o 3, Tampella (212/1913), on saanut juhannuskoristeet. Veturin päällä loikoilee veturinkuljettaja Toivo Pulli.
Sivu 1 / 2