- Tietoja
- Osumat: 290
Viime vuonna Jokioisten Museorautatien matkustajamäärät nousivat 20 % rautatien juhliessa museojunaliikenteen alkamisen 30-vuotisjuhlaa. Liikennekauden aikana museorautatiellä tehtiin 12 331 matkaa. Junat liikennöivät 15 aikataulunmukaisena ajopäivänä. Näiden lisäksi liikkuivat tilaus- ja työjunat. Radalla liikkui viime vuonna 259 matkustajajunaa ja 89 tavara- tai työjunaa.
Tehtyjen matkojen määrä on hieman yli 1000 matkaa enemmän kuin viiden vuoden keskiarvo.
Liikennetulot nousivat uuteen ennätykseen. Eräänä syynä tähän oli hyvin onnistunut tilausjunamyynti. Lisätulot tulivat parhaaseen mahdolliseen aikaan, sillä Minkiölle rakennettava uusi lämmin korjaamohalli tulee syömään valtaosan museorautatien budjetista seuraavan viiden vuoden aikana.
Kesällä 2001 Jokioisten Museorautatiellä järjestettiin kuusi erilaista tapahtumapäivää: liikennekauden avajaiset, Humppilan sunnuntaitori, Minkiön maalaismarkkinat, Museorautatienpäivä, Minkiön elonkorjuutori ja museorautatieliikenteen 30-vuotisjuhla. Suosituin tapahtuma oli hieman yllättäen museorautatienpäivä, jolloin junissa tehtiin yli 1800 matkaa. Näiden tapahtumien lisäksi perinteinen syysajo syyskuisen lauantai-illan hämärtyessä keräsi ennätysmäärän matkustajia. Parhaimmillaan täpötäydessä junassa matkusti 300 henkeä. Ensi syksynä syysajo onkin tarkoitus ajaa kahdella junalla sen saavuttaman suuren suosion takia.
Vuoden 2001 syksyllä alkoi Minkiöllä toden teolla uuden lämpimän korjaushallin rakennustyö. Museorautatien talkoolaisten toimesta rakennettiin halliin raiteita ja maan jäädyttyä aloitettiin halliratapihan rakentaminen. Vuoden loppuun mennessä olivat Jokioisten kunnan rakennuttaman hallin sosiaalitilojen seinät jo pystyssä. Hallin on tarkoitus valmistua tänä keväänä.
- Tietoja
- Osumat: 288
Jokioisten Museorautatietä ylläpitävän Museorautatieyhdistys ry:n johtokunta vuodelle 2002 on valittu. Yhdistyksen syyskokous valitsi johtokunnan sunnuntaina 25.11. Hyvinkäällä pitämässään kokouksessa.
Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa jokioislainen Antti Välkki. Välkki on Jokioisten kunnan entinen verojohtaja ja toiminut yhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 1998. Varapuheenjohtajana jatkaa riihimäkeläinen yrittäjä Martti Virtanen ja sihteerinä jokioislainen opiskelija Marko Tuominen. Yhdistyksen kasöörinä eli rahastonhoitajana jatkaa kirkkonummelainen atk-järjestelmäasiantuntija Olli Virtanen. Varajäsenenä valittiin jatkamaan helsinkiläinen atk-järjestelmäasiantuntija ja Jokioisten Museorautatien liikennepäällikkö Jussi Tepponen. Jäsenenä valittiin jatkamaan hämeenlinnalainen opiskelija Janne Rutonen. Johtokunnan kaksi muuta jäsentä, Lauri Niemi ja Juha-Pekka Viitanen jatkavat kaksivuotiskautensa loppuun.
Yhdistyksen jäsenmaksuiksi vuodelle 2002 vahvistettiin aikuisten osalta 24 € ja alle 18-vuotiaiden osalta 12 €.
Suomen Rautatiehistoriallinen Seura luovutti kokouksen yhteydessä Museorautatieyhdistykselle 5 000 markan suuruisen stipendin rautatiehistorian editämisestä.
- Tietoja
- Osumat: 286
Minkiön uuden lämpimän korjaamohallin rakennustyöt alkoivat lähes kahden vuoden hiljaiselon jälkeen maanantaina 29.10. Työt alkoivat hallin lattian pohjustustöillä, joilla valmistellaan lähipäivinä tehtävää lattialaatan valua. Valulla alkaa olla kiire, koska työ on saatava tehtyä ennen pakkasia.
Lattian valun jälkeen alkaa hallin seiniä ja kattoa tukevan teräsrungon pystytys. Seinät ja katto on tarkoitus saada pystytetyiksi kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Hallin rakennuttajana toimii Jokioisten kunta. Hanketta ovat rahoittaneet Jokioisten ja Humppilan kunnat, Hämeen työvoima- ja elinkeinokeskus sekä liikenne- ja viestintäministeriö. Hallin pääurakoitsijana toimii jokioislainen H&E Kallioinen Oy.
- Tietoja
- Osumat: 311
Vuosien odotus lämpimästä korjaushallista on täyttymässä
Museorautatien lämpimän korjaushallin rakennustyöt alkavat täyttä höyryä Jokioisten Minkiöllä tässä kuussa. Museorautatieläiset ovat odottaneet hallia hartaasti, sillä talkooväki on joutunut kunnostamaan junia kohmeisin käsin, majoittumaan vanhoihin VR:n makuuvaunuihin ja käyttämään Minkiön aseman keittiötä, jossa ei juoksevaa vettä tunneta.
Jokioisten kunnanhallitus hyväksyi junakaluston korjaushallin rakennusurakoitsijaksi 1,6 miljoonalla markalla jokioislaisen HE Kallioinen Oy:n. YIT Huber Oy urakoi hallin lämpö-, vesi- ja ilmastointityöt. Sähköt urakoi paikallinen Jorpek Oy. Urakoiden kokonaiskustannukset ovat noin 2,1 miljoonaa markkaa.
Hallin rakentaminen on aloitettava Hämeen TE-keskuksen päätöksen mukaan viimeistään lokakuun lopussa. Hallin perustukset valmistuivat jo viime vuonna. Halli on valmis ensi kesäkuun loppuun mennessä.
Rakennuksessa on kerrosalaa noin 600 neliötä. Talkoolaisille on toisessa päädyssä keittiö, majoitustilat kymmenkunnalle, sauna sekä peseytymis- ja WC-tilat.
Rahoituksen päälle lainaa
Hämeen TE-keskuksen työvoimaosasto myönsi kesällä Jokioisten kunnalle hankkeeseen EU-rahoitusosuutena 480 000 markkaa ja kansallisena rahoitusosuutena valtion osalta 370 000 markkaa. Jokioisten kuntaosuus on 250 000 markkaa ja Humppilan 100 000 markkaa. Museorautatieyhdistys ry ja Jokioisten Museorautatie Oy vastaavat yksityisestä rahoituksesta eli 500 000 markasta.
Koska 1,7 miljoonan markan hankekustannusarvio ylittyy puolisen miljoonaa, Museorautatieyhdistys ottaa siitä vastatakseen Jokioisten Osuuspankilta 500 000 markan lainan. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle omavelkaisen takauksen myöntämistä lainalle kiinnitystä vastaan.
Jokioisten kunnanhallitus valitsi myös hankkeelle seurantaryhmän, jossa on edustus Museorautatieyhdistyksestä ja Jokioisten Museorautatieltä, Jokioisten ja Humppilan kunnista sekä Hämeen TE-keskuksesta. Kehittämishankkeen tavoitteena on myös parantaa museorautatien matkailullisia ja kaupallisia valmiuksia. Osapuolet miettivät vielä ammattikorkeakoulun kanssa museorautatien kehittämistä käsittelevän tilaisuuden järjestämistä syksyksi 2002.
- Tietoja
- Osumat: 308
Upeasti sujunut Jokioisten Museorautatien vuoden 2001 liikennekausi päättyi komeasti lauantai-iltana 22. syyskuuta ajettuun syysajoon. Ennätyspitkää 10-vaunuista museohöyryjunaa kiskoivat kolmatta kauttaan ajossa ollut Loviisan-Vesijärven rautatien numero 6 ja syysajon perinteinen työjuhta Jokioisten rautatien numero 4.
Sähkö- ja öljylyhdyillä valaistu juna oli tupaten täynnä museorautatien naapureita, pidemmältä saapuneita matkailijoita ja Museorautatieyhdistyksen jäseniä sekä muita rautatieharrastajia.
Enimmillään samassa junassa matkusti yli 250 matkustajaa. Illan junat oli tarkoitus ajaa kahdeksalla matkustajavaunulla, mutta viime vuodesta kaksinkertaistuneen matkustajamäärän vuoksi myös molemmat kesävaunut jouduttiin liittämään junaan kesken illan. Junan pituuden vuoksi ei vetureita voitu ajaa pääteasemilla junan ympäri, vaan veturit oli sijoitettu junan kumpaankin päähän.
Syysajo vaati merkittävän määrän talkootyöpanosta, sillä junan turvallisesta ja sujuvasta liikkumisesta vastasi lähes 30 museorautatieläistä. Lisäksi useita talkoolaisia vietti pitkän illan ahkeroiden junan kahvilavaunussa ja Minkiön asemakahvilassa.
- Tietoja
- Osumat: 259
Minkiöllä järjestettiin sunnuntaina 12.8. ensimmäisen kerran elonkorjuutori, jossa paikalliset viljelijät myivät syksyistä satoaan. Toritapahtuma keräsi Minkiön asemalle sankoin joukoin väkeä hieman pilvisestä säästä huolimatta. Elonkorjuutoripäivä oli samalla viimeinen kaksijunaliikenteen päivä tänä kesänä. Junaliikenne jatkuu sunnuntaisin yhden junan voimin vielä elokuun loppuun. Perinteinen syysajo ajetaan tänä vuonna launtai-iltana 22.9.
- Tietoja
- Osumat: 284
Tiistaina 21. elokuuta vietetään Lounais-Hämeessä toimivan Jokioisten Museorautatien 30-vuotisjuhlia. Juhlatilaisuus kutsuvieraille alkaa Forssassa klo 14.00 elokuvateatteri Bio Kaaressa (torin vieressä), jossa esitetään elokuva "Unelman Toteuttajat". Juhlatilaisuus jatkuu Jokioisten Museorautatiellä, jossa Minkiön asemalta lähetetään klo 15.30 liikkeelle vuoden 1971 kaltainen juhlajuna Humppilaan kuljettaen juhlavieraita. Juhlajuna palaa Minkiölle ja tilaisuus päättyy noin klo 17.
Yksityisellä Jokioisten rautatiellä kulki 21.8.1971 myöhemmin samana syksynä perustetun Museorautatie Forssa-Humppila ry:n museohöyryjuna, joka oli samalla ensimmäinen museojuna Suomessa. Viimeinen kapearaiteinen rautatie ja pääosa kalustosta pelastui pienen, mutta vankasti museorautatietoimintaan uskoneen, harrastajajoukon ansiosta. Uraauurtavasti Museorautatie Forssa-Humppila ry:n jatkajana on vuodesta 1978 alkaen toiminut Museorautatieyhdistys ry, joka nykyisin vastaa museojunaliikenteestä Jokioisten Museorautatiellä.
Jokioisten Museorautatie on ainut jäljellä oleva, yleiselle liikenteelle avattu, kapearaiteinen rautatie Suomessa. Se jatkaa vuonna 1898 perustetun Jokioisten rautatien perinteitä nykyisellä jäljellä olevalla 14 kilometrin rataosuudella Jokioisilta Humppilaan. Raideleveys on 750 mm., joka vastaa noin puolta tavanomaisesta rataverkon raideleveydestä.
Museorautatiellä on liikennöity yhtäjaksoisesti museojunia kesäsunnuntaisin vuodesta 1978 alkaen. Museorautatietä ylläpidetään vapaaehtois- ja talkoovoimin, ja sen tehtävänä on vaalia kapearaideperinnettä osana maamme kulttuuriperintöä. Museorautatiellä on myös Suomen vanhin käytössä oleva höyryveturi, joka on liikennöinyt aikaisemmin Loviisa-Vesijärven rautatiellä ja on Tampellan v. 1909 valmistama. Peruskunnostuksesta lähiaikoina valmistuva 100-vuotias Äänekosken-Suolahden "H.K. Porter" on valmistuttuaan vanhin ajokuntoinen höyryveturi Suomessa. Vaunukalusto on peräisin maamme eri kapearaiteisilta rautateiltä.
- Tietoja
- Osumat: 266
Tänä vuonna museorautatien päivää vietettiin helteisenä heinäkuun sunnuntaina. Työnäytöksiä katsomaan ja veturilla ajoa kokeilemaan oli kokoontunut suuri joukko ihmisiä. Museojunaliikenteessä tehtiin yli 1500 matkaa.
Työnäytöksiin kuului mm. pölkynvaihtonäytöksiä, seppä ahjoineen ja mahdollisuus seurata jarrumiehen työtehtäviä junan viimeisessä vaunussa.
