- Tietoja
- Osumat: 97
Kevät on taas niin pitkällä, että jokavuotiset ratatyöt ovat alkaneet Jokioisten Museorautatien lähes 15 km pitkällä linjalla. Tämän takia ihmisiä kehotetaan varovaisuuteen radan lukuisissa tasoristeyksissä. Työjunia on kulussa taas päivittäin, joten muista pysähtyä ennen radan ylittämistä ja varmistaa, että junaa ei ole tulossa!
Yhtenä ensimmäisistä isoista töistä aloitettiin heti Minkiön pohjoispuolella olevan Saustilan aallopin eli kivirummun korjaustyöt.
Saustilan aalloppi on suurin Jokioisten Museorautatien vuosina 1897-98 rakennetuista kivirummuista. Kyseinen aalloppi on kaksiaukkoinen ja rata ylittää sen yli kuusi metriä alla virtaavan puron pinnan yläpuolella. Aallopin korkeutta on vaikea hahmottaa raiteiden tasolta, mutta jos vaivautuu laskeutumaan purolaaksoon, huomaa heti kuinka korkealla rata sen ylittää.
Perjantaina 15.4. aalloppia kaivettiin auki kaivinkoneella ja paikattiin sen kivirakenteita suojaava savikerros savella ja murskeella. Aallopin kiviä suojaava savikerros oli liuennut veteen noin kymmenen vuotta sitten kun aalloppin alavirran puolelle oli rakennettu kosteikkopato, joka nosti puron veden pinnan liian korkealle. Pato on sittemmin purettu, mutta aalloppi saatiin lopullisesti korjattua vasta tänä keväänä.
Tämän jälkeen on vielä vuorossa aallopin yli menevän raiteen nosto ratatunkeilla ja raiteen tukeminen oikealle korkeudelle. Raide on täysin liikennöitävässä kunnossa tilausliikennekauden alkaessa torstaina 28.4.
- Tietoja
- Osumat: 90
Vuonna 2015 Jokioisten Museorautatiellä liikennöitiin ennätysmäärä junia. Koko vuonna oli kulussa yhteensä 749 junaa. Matkustaja- tai tyhjävaunujunia oli 324 ja kesän ratatöistä seka vaunujen siirrosta johtuvia työjunia 425 kappaletta. Junamäärä oli niin suuri, että se ylitti jopa alkuperäisen Jokioisten rautatien hiljaisimman kokonaisen liikennöintivuoden 1971 junamäärän. Tällöin Jokioisten rautatiellä liikennöitiin vain 729 junaa.
Junia liikennöitiin kaikkiaan 167 päivänä, eli junat kulkivat vuoden joka toinen päivä. Höyryveturilla junia vedettiin 2078,2 km ja dieselvedolla 2360,7 km. Tämä tekee yhteensä 4438,9 junakilometriä vuodessa, mikä on paljon radalle, jonka linjapituus on 13,9 km.
Ratatöitä tullaan jatkamaan myös kuluvana vuonna, joten on mahdollista, että vuoden 2015 liikennöintiennätys vielä rikotaan.
- Tietoja
- Osumat: 92
Helsingissä järjestetään jälleen 21.-24.1. Pohjoismaiden suurin matkailualan tapahtuma, Matka 2016. Forssan seutu ja Jokioisten Museorautatie ovat mukana messuilla. Tule tutustumaan ja juttelemaan kanssamme osastolle 6m91!
Matkamessut ovat avoinna torstaina 21.1. matkailun ammattilaisille sekä perjantaista 22.1. sunnuntaihin 24.1. yleisölle.
Tervetuloa!
- Tietoja
- Osumat: 91
Joulukortin on entiseen tapaan piirtänyt museorautatien höyryveturinkuljettaja PTJ Koskinen. Kortissa Joulupukki on tonttuineen laskemassa Haapamäellä pitkään säilytyksessä ollutta Krauss-höyryveturia kiskoille. Pukki on tosin erehtynyt osoitteesta ja yrittää laskea metrin raidelevyistä veturia Jokioisten uudelle jokirannan radalle, jonka raideleveys on Jokioisten rautatien 750 mm. Pukki on joutunut laittamaan kakkosnelosia kiskonkorvikkeeksi, mutta ei taida vielä tietää, että Humppilaan on varta vasten tehty metrinen raide Kraussia varten...
Voit ihailla joulutervehdystä Museorautatieyhdistyksen kuvagalleriassa, johon on koottu myös muita PTJ Koskisen piirtämiä museorautatien joulutervehdyksiä eri vuosilta.
- Tietoja
- Osumat: 108
Resiinaretkien taukopaikaksi syksyn aikana rakennettu laavu asennettiin paikalleen Soravaihteen taukopaikalle torstaina 10.12. Laavu oli rakennettu Minkiön korjaamohallissa, josta se kuljetettiin junalla Soravaihteelle. Siellä se nostettiin ratatyökoneen nosturilla ratapölkkyjen päälle ja vedettiin taljalla lopulliselle paikalleen.
Laavu on selkeä parannus 2000-luvun alussa tehdylle Soravaihteen taukopaikalle. Laavua tullaan vielä täydentämään kivistä tehdyllä tulisijalla ja puisilla penkeillä.
Laavulle pääsee ainoastaan rautateitse, joko resiinalla tai junalla ja se on resiinaretkeläisten ja junamatkustajien käytössä. Resiinoita voi vuokrata Minkiön asemalta ennakkovarauksella ja kesäaikana kapearaidemuseon auki ollessa myös ilman varausta. Myös aikataulunmukaiset museojunat pysähtyvät vuonna 2016 tarvittaessa Soravaihteen taukopaikalla.
- Tietoja
- Osumat: 93
Joulupukki haluaa henkilökohtaisesti kiittää kaikkia tämän vuoden joulupukin junan matkustajia. Väkeä oli paljon ja välillä junassa oli ennätysmäinen tungos, mutta toivottavasti kaikki silti pääsivät juttelemaan pukin kanssa. Tämän vuoden joulupukkijunassa tuli tehtyä myös Museorautatien yhden junan matkustajaennätys kun aamupäivän yhdeksän vaunuisessa junassa matkusti hieman yli 330 matkustajaa. Koko päivän aikana museojunissa tehtiin huikeat 1697 matkaa.
Iltapäivällä rankaksikin yltynyt vesisade ei menoa haitannut ja viimeisessä junassa joulupukin tontut pistivät jo tanssiksi. Joulupukki haluaa vielä toivottaa Hyvää Joulun odotusta kaikille junassa mukana olleille ja lupaa vielä vierailla teidän kaikkien luona aattoiltana!
Lopuksi toivotamme kaikki mukaan museojunan kyytiin taas ensi vuonna! Tilausjunaliikenne alkaa keväällä heti ilmojen lämmittyä ja aikataulunmukainen sunnuntailiikenne Minkiön Mobiilipäivänä sunnuntaina 5.6. 2016!
- Tietoja
- Osumat: 89
Joulu lähestyy, mutta vielä ennen joulua pääset kappeeraiteisella junan kyytiin! Samalla on mahdollisuus tavata itse Joulupukki ennen kuin hänellä on liikaa joulukiireitä. Useinhan on niin, että aattoiltana häntä ei enää ehdi nähdä, vain oven taakse tai kuusen alle jätetyt lahjat kertovat hänen käynnistään.
Lauantaina 5.12. ajetaan Jokioisten Museorautatiellä joulupukin junia, joissa kunniavieraana on itse joulupukki. Kiltit lapset ja aikuiset saattavat saada joulupukilta karamelleja ja ainakin kaikille joulupukin junan matkustajille on tarjolla pipareita ja glögiä Minkiön asemalla!
Lisätietoja joulupukinjunasta ja sen aikatauluista löydät tapahtumakalenteristamme!
- Tietoja
- Osumat: 85
Museorautatien kesäkausi päättyi kauniissa syyssäässä ja huipentui näyttävään ilotulitukseen illan hämärryttyä. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille! Tunnelma illan hämärtyessä ja lyhtyjen syttyessä oli unohtumatonta. Syysajo herätti kiinnostusta kauempanakin ja päivän kaukaisimmat vieraat olivat Japanin television kuvausryhmän jäsenet, jotka kuvasivat dokumenttisarjaa Jokioisten Museorautatiellä.
Resiinoiden vuokraus jatkuu vielä viikonloppuisin lumentuloon asti ja höyryjunan kyytiin pääsee vielä kerran lauantaina 5. joulukuuta, jolloin ajetaan jo tutuksi tullut Joulupukin juna. Myös tilausjunia ajetaan joulupukin junaan saakka, eli jos ryhmäsi haluaa vuokrata koko junan vaikka pikkujouluihin, kysy tilausjunaa!