- Tietoja
- Osumat: 297

Jo perinteeksi muodostunut Joulupukin Juna ajetaan jälleen joulukuun ensinmäisenä lauantaina, 1. joulukuuta. Höyryveturin vetämä Joulupukin Juna liikennöi Jokioisten ja Humppilan välillä. Lisäksi liikenteessä on dieselveturin vetämä tonttujuna. Reilun tunnin kestävän edes-takaisen matkan aikana pääset nauttimaan molempien junien tunnelmasta.
Junamatkan hintaan sisältyy lämmin glögi tai mehu sekä joulupipari. Lisäksi joulupukki ja tonttuja on junissa mukana jakamassa kaikille junamatkustajille makeisia. Junan vaunuissa kamiinat hohkaavat tunnelmallista lämpöä ja jouluvalaistus luo tunnelmaa.
Minkiön asemalla on jouluaiheista ohjelmaa lapsille ja lapsenmielisille. Lisäksi jouluaiheista myyntiä sekä Minkiön että Humppilan asemilla ja Humppilan aseman halkokatoksessa palvelee myös kahvio.
Tule luomaan kanssamme lämminhenkinen joulutapahtuma, joka sopii kaikille! Ja muistathan kutsua myös ystäviäsi mukaan jouluiselle junamatkalle.
- Tietoja
- Osumat: 285
Elokuun viimeisenä lauantaina vietetään Humppilassa Minun Humppilani -tapahtumaa. Tapahtuman vuoksi museojunaliikenne alkaa jo klo 10:25, jolloin ensimmäinen vuoro lähtee kohti Humppilaa.

Humppilan asemalta lähtevät kulttuurikierrokset klo 11:00 ja 14:00, joiden aikana tutustutaan Humppilan kulttuurikohteisiin ja historiaan. Minun Humppilani -tapahtuman järjestävät Kulttuuriyhdistys Kuvio ry sekä LounaPlussa ry.
Vanhalla myllyllä järjestetään samaan aikaan Sadonkorjuumarkkinat.
Minkiön asemalla palvelee tunnelmallinen kesäkahvio ja kapearaidemuseoon pääsee tutustumaan omatoimisesti. Kahviossa pääset nauttamaan mm. jäätelöstä ja tuoreesta kahvista.
Tervetuloa nauttimaan kanssamme elokuun viimeisestä lauantaipäivästä!
- Tietoja
- Osumat: 294

Minkiön höyryfestivaali höyryää jälleen kesään! Festivaali järjestetään tuttuun tapaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, joka tänä vuonna on 28. - 29.7.
Festivaaleilla on nähtävänä maahöyrykoneita ja niillä tehtäviä työnäytöksiä. Koko festivaalien ajan kulussa on myös neljä höyryjunaa joilla pääsi paikalle Humppilan ja Jokioisten asemalta sekä maksuton museobussiyhteys Forssan ja Jokioisten aseman sekä Loimaan - Ypäjän ja Jokiositen aseman välillä.
Paikalla on myös oma lasten alue, jossa rautatieteemaan sopiva pomppulinna sekä ratsastusta ihan oikeilla hevosilla.
Lisätietoja Minkiön höyryfestivaalista löydät tapahtumakalenteristamme!
- Tietoja
- Osumat: 287

Nyt on Minkiön maalaistorin aika! Toripöydät notkuvat kesän houkutuksia ja höyryjunat kuljettavat väkeä torille. Maalaitoriviikonloppuna Minkiön aseman seudun täyttää aito markkinahenki ja höyryveturin pillien viehllykset!
Maalaitoriviikonloppuna Jokioisten Museorautatiellä liikennöidään kahdella höyryveturin vetämällä junalla ja sekä Jokioisilta, että Minkiöltä pääsee torille tunnin välein. Mikään ei estä myöskään aloittamsta junamatkaa Minkiöltä, mutta Minkiön rajallisen parkkitilan vuoksi toivomme ihmisten saapuvan torille höyryjunalla!
Tarkempaa tietoa Minkiön maalaistoripäivästä ja etenkin päivän juna-aikatauluista löydät tapahtumakalenteristamme!
- Tietoja
- Osumat: 311
Jokioisten museorautatien Minkiön asemalla on kesän ajan esillä turkulaisen valokuvaajan Mathias Lutherin kuvia. Näyttelyn teemana on museorautatietä pyörittävät ihmiset.

Näyttelykuvat raottavat kuvattavien taustoja mm esittämällä heidät arkivaatteissaan, ei niissä yleensä nähdyissä haalareissa tai virkapuvuissa.
Junia, ratoja, liikennettä ja erilaista toimintaa kaluston ympärillä kuvataan maailmalla ahkerasti. Tämä näyttely kääntää katseen toiseen suuntaan. Muotokuvien kohteina ovat museorautatienyhdistyksen aktiiviset jäsenet – ei kaikki, mutta kuitenkin aika edustava otanta eli noin parikymmentä ihmistä. Kuvassa on myös museorataa väsymättä korjaava palkattu asiantuntija.
Ilman heitä ei tämä kulttuurihistoriallisesti arvokas rata olisi elävä ja laajalti houkutteleva vierailukohde.
Ilman heitä sitä ei itse asiassa olisi olemassa.
Muutamat nyt vielä aktiiviset MRY-läiset olivat mukana jo 1970-luvulla pelastamassa rataa purkamiselta ja aloittamassa säännöllistä museoliikennettä 1978. Museorautatien merkitys seudun imagolle, turismille ja itsetunnolle on sittemmin hyvin ymmärretty.
Näyttely Rakkaudesta Rautatieläisiä koostuu kahdestakymmenestä mustavalkoisesta kuvasta. Näyttelytilana toimii Minkiön asemalle pysyvästi sijoitettu entinen VR:n tavaravaunu (Gb-vaunu).
Näyttely on avoinna aina kun kahvila ja kapearaidemuseo ovat auki, eli kesän aikana useimpina päivinä.
Näyttelyn avajaiset ovat sunnuntaina 10.6 kello 10-12, kauden toisen säännöllisen liikennepäivän alkutunneilla. Läsnä mm valokuvaaja, ja todennäköisesti myös muutama kuvatuista.Tervetuloa!
- Tietoja
- Osumat: 309
Kevään ensimmäiset tilausjunat ajettiin helteisissä merkeissä. Tiistaina 15.5. ajettiin Minkiö-Jokioinen välillä tilausjunia useammalle päiväkoti- ja esikouluryhmälle. Erittäin kuivan ja kuuman kelin ja suuren ruohikkopalovaaran takia jouduttiin osittain turvautumaan poikkeusjärjestelyihin.

Pienet lapset olivat haltioissaan höyryveturista ja vanhasta keikkuvasta junasta. Monelle päivän kruunasi pääsy ihmettelemään veturin hyttiin ihmettelemään miltä siellä oikein näyttää. Edes kuuma lähes 30 C noussut lämpötila ei haitannut pieniä matkustajiamme.
Jokioisten Museorautatien aikataulunmukaiset junat aloittavat liikennöinnin sunnuntaina 3.6. Resiinan vuokraus, kapearaidemuseo ja Minkiön kahvio on avoinna 14.5. lähtien arkisin klo 11-18. Resiinoita voi ennakkovarauksella vuokrata myös viikonloppuisin.
- Tietoja
- Osumat: 349
Tampereen Pirkkahallissa järjestetään 20.-22.4. Super Messut 2018. Forssan seutu ja Jokioisten Museorautatie ovat mukana messujen kotimaan matkailun hallissa. Tule tutustumaan ja juttelemaan kanssamme Forssan seudun osastolle!

Tervetuloa osastollemme sekä kuulemaan uusimmat uutiset Museorautatien tapahtumista ja projekteista. Messuilla on jaossa myös uusi, juuri painosta tullut kesäesitteemme.
- Tietoja
- Osumat: 286
Vuoden 2017 liikennetilastojen mukaan Jokioisten Museorautatiellä ajettiin yhteensä 825 junaa. Tämä on kaikkien aikojen ennätysmäärä. Tämä tarkoittaa sitä, että liikennekauden aikana ajettiin keskimäärin neljä junaa päivässä. Junista 346 liittyi matkustajaliikenteeseen, 375 ratatyöliikenteeseen ja 104 oli muita junia, kuten radan tarkastus- tai kalustonsiirtojunia.

Matkustajajunissa matkoja tehtiin yhteensä 18 126, jossa oli nousua edellisen vuoden 16 324 matkaan 11%. Henkilökilometrejä kertyi yhteensä 122 972, kun luku aikaisempana vuonna oli ollut 108 404, jolloin henkilökilometrien määrä kohosi 13% edelliseen vuoteen verrattuna. Vuokrattuja resiinoita vuoden aikana oli 171 kpl.
Puolet vuoden matkustajista matkusti kolmen suurimman tapahtuman aikana. Vilkkain tapahtuma oli Minkiön höyryfestivaali, jolloin tehtiin 24% koko vuoden matkoista. Hyväksi toiseksi on noussut Joulupukin juna, jolloin kyydissä oli 16% matkustajista ja kolmantena suurena tapahtuman oli syysajo ja lasten maatalousnäyttely Mansikki, jolloin kyydittiin 11% vuotuisista matkustajista.
