- Tietoja
- Osumat: 178
Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna, 30.4.-1.5.2022 järjestetään jälleen perinteinen Nuortenviikonloppu, jossa pyritään esittelemään Museorautatien monipuolista toimintaa ja saamaan uusia nuoria innostumaan mukaan monipuolisen harrastuksen pariin.

Lauantai 30.4.
- Kokoontuminen Minkiön asemalla klo 10.30 Museorautatien toiminnan esittely, majoituspaikkojen jako (tarvittaessa vielä haku junalta Humppilasta)
- Lounas
- Päivän aikana kevyttä puuhastelua ja yhdessä tekemistä. Tänä vuonna tavoitteena on vesakoida ratapenkkaa.
- Mahdollisuus resiina-ajeluun
- Iltasauna + grillausta
Sunnuntai 1.5.
- Klo 8.30-9.30 Aamiainen
- Järjestettyä ohjelmaa
- Lounas
- Viikonlopun päättäminen klo 14, toki saa olla pidempäänkin paikalla.
Yleistä: Jokioisten Museorautatietä ylläpitävä Museorautatieyhdistys tarjoaa osallistujille viikonlopun aikana lounaat, iltapäiväkahvit/-teet, mehun ja iltapalan sekä aamiaisen sunnuntaina. Lauantai-iltana pääsee myös saunomaan ja grillaamaan.
Mukaan:
- Vuodevaatteet/ makuupussi.
- Pyyhe
- Sään mukaiset vaatteet, joilla voi tehdä kevyttä työtä.
Viikonloppu on kaikille maksuton eikä edellytä Museorautatieyhdistys ry:n jäsenyyttä, joten kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukavan viikonlopun viettoon ja monipuolisen harrastuksen pariin!
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Nuorisovastaava matias.immonen05(at)gmail.com
Terveisin nuorisovastaavat, Matias, Leevi, Benjam ja Aapo
Ilmoita myös erikoisruokavaliosta tai muista tarpeista. Ilmoitusta saa jakaa, jotta mahdollisimman moni lapsi ja nuori saisi mahdollisuuden tutustua monipuoliseen ja opettavaiseen harrastukseen.
- Tietoja
- Osumat: 124
Jokioisten Museorautatietä ylläpitävän Museorautatieyhdistyksen toiminta perustuu yhdistyksen jäsenten tekemään talkootyöhön. Toimintaamme rahoitetaan matkalipputulojen lisäksi mm. avustuksilla ja lahjoituksilla.

Museorautatien toiminta jatkuu myös talven aikana, vaikka junat eivät liikennöikään. Talven ja kevään aikana museorautatiellä korjataan Loviisan-Wesijärven rautatien konduktööri- ja III:n matkustajavaunu numero 52, Schöma dieselveturia ja höyryvetureitamme. Lisäksi työn alla on Loviisa-Wesijärven rautatien Ljusne-Voxna moottoriresiina ja Jokioisten rautatien moporesiina. Minkiön korjaamohalliin valaisimet pitää myös korjata, sillä yli 75% vanhoista loistevaloista on hajonnut. Talven aikana on myös mm eristetty Humppilan aseman yläpohja ja pesty koneellisesti korjaamon alakerran lattalattiat. Kesällä jatkuu monivuotinen Humppila-Jokioisten ratalinjan peruskorjaus ja pölkynvaihto. Lisäksi on aloitettu projekti moottorivaunun rakentamiseksi tai hankkimiseksi Jokioisten Museorautatielle.
Kaiken tämän tekemiseen tarvitaan talkootyöpanoksen lisäksi rahaa. Moniin projekteihin olemme anoneet avustuksia, mutta useimmiten Museorautatieyhdistyksen on itse vastattava 40 % - 25 % rahoitusosuudesta. Lisäksi
Pyydämmekin jälleen kerran apua Museorautatien ystäviltä, jotta saamme projektimme kunnialla maaliin. Pienikin rahalahjoitus on merkittävä, kun lahjoittajia on vain tarpeeksi paljon. Esimerkiksi jos 1000 henkilöä lahjoittaa kukin 5 euroa, kertyy siitä jo 5000 euron kokonaissumma. Joukossa on voimaa!
Museorautatieyhdistys on saanut poliisiviranomaiselta luvan kerätä varoja yhdistyksen monipuolisen toiminnan ja kulttuuriperinnön säilyttämisen rahoittamiseen. Yksityishenkilöiden lisäksi myös yritykset ja yhteisöt voivat halutessaan tukea toimintaamme.
Lisäksi voit tukea toimintaamme kertomalla Museorautatiestä tuttavillesi sekä tietenkin matkustamalla museojunamme kyydissä. Museojunamatkoista saadut tulot ovat meidän tärkein tulonlähde, jolla toimintaamme rahoitetaan.
Lahjoitukset voi ohjata Museorautatien pankkitilille:
- Museorautatieyhdistys ry.
- IBAN: FI63 5080 0620 0613 68
- OKOYFIHH
- Rahankeräysluvan saaja: Museorautatieyhdistys ry., Kiipuntie 49, 31630 MINKIÖ
- Varojen käyttötarkoitus: Lahjoituksena saadut varat käytetään museorautatien radan, vetureiden, vaunujen ja rakennusten kunnossapitoon sekä suomalaisen rautatiekulttuuriperinnön säilyttämiseen elävän museon muodossa.
- Luvan numero: RA/2020/523
- Tietoja
- Osumat: 103
JouluaattoJoulu lähestyy ja taas on perinteisen Museorautatieyhdistys ry:n joulukortin aika. Joulukortin on vanhaan tuttuun tapaan tehnyt museorautatien höyryveturinkuljettaja PTJ Koskinen. Kortti on tänäkin vuonna hyvin ajankohtainen ja vaihteeksi maisemat ovat hieman vähälumisemmat, vaikka tämän vuoden joulupukin juna ajettiinkin todella talvisissa oloissa.
Elokuussa 2021 tuli kuluneeksi 50-vuotta Suomen ensimmäisestä yleisölle ajetusta museojunasta ja samalla museoliikenteen alkamisesta Jokioisten rautatiellä. Kesällä 2021 myös DC-yhdistyksen DC-3 lentokone OH-LCH kunnioitti museorautatietä ylilennollaan.
50-vuotis juhlavuoden kunniaksi Museorautatien kaupasta on myös saatavilla PTJ koskisen kuvittama laadukas seinäkalenteri. Pääset tilaamaan kalenterin klikkaamalla tätä linkkiä. Kalenterista saadut tulot käytetään lyhentämättömänä Museorautatieyhdistys ry:n toiminnan tukemiseen.

- Tietoja
- Osumat: 98
Lauantaina 21.8. Museorautatie viettää 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Suomen ensimmäinen museojuna ajettiin 21.8.1971 Forssasta Humppilaan.
Jokioisten Museorautatietä ylläpitävän Museorautatieyhdistyksen toiminta perustuu pääosin talkootyöhön, jota on tehty jo puolen vuosisadan ajan. Tämän talkootyön ja sitoutuneiden harrastajien ansiosta olemme saaneet säilymään palan suomalaista teollisuushistoriaa, paikallista kulttuuriperintöä sekä tietenkin Museorautatien elävänä museona.
Mikäli haluat tukea toimintaamme ja samalla onnitella 50-vuotiasta Museorautatietä, pyydämme osoittamaan muistamiset pankkitilillemme:
Museorautatieyhdistys ryIBAN: FI63 5080 0620 0613 68
OKOYFIHH
Museorautatieyhdistys on kiitollinen kaikista muistamisista, sillä pienikin summa vie toimintaamme taas pykälän verran eteen päin!
Myös yritykset, kunnat, kaupungit ja säätiöt voivat halutessaan onnitella Museorautatietä.
Museorautatieyhdistys ryKiipuntie 49
31630 MINKIÖ
Varojen käyttötarkoitus: Lahjoituksena saadut varat käytetään museorautatien radan, vetureiden, vaunujen ja rakennusten kunnossapitoon sekä suomalaisen rautatiekulttuuriperinnön säilyttämiseen elävän museon muodossa.
Luvan numero: RA/2020/5

- Tietoja
- Osumat: 101
Minkiön aseman kesäkahvila, museo ja resiinanvuokraus avaavat tänään ovensa ja kesäkautemme voi virallisesti alkaa! Kahvila ja museo ovat avoinna toukokuussa arkipäivisin klo 10:30-17:00. Kahvilaan voi poiketa vaikkapa herkuttelemaan vastapaistetulla vohvelilla kermavaahdon ja hillon kera. Kahvilassa on saatavilla myös juuri ilmestynyt Museorautatie 50 vuotta, puoli vuosisataa talkootyötä -juhlakirja, joka kertoo Museorautatien tarinan alkuhetkistä nykypäivään.
Tervetuloa vierailemaan ja herkuttelemaan!

- Tietoja
- Osumat: 109
Lähde perheesi kanssa resiinaretkelle talven jäljiltä heräävän luonnon keskelle. Retkeen voi vaikkapa yhdistää makkaranpaistoa nuotiolla radan varren laavupaikalla. Retkeilemään pääsee jokaisena pääsiäispäivänä.
Kahden tunnin retken hinta yli 17-vuotiailta 15 €/hlö ja 4-17 -vuotiailta 7,50 €/hlö. Lisätunnit retkeen maksavat vain 5 € ja 2,50 € /hlö.
Varaukset etukäteen numerosta 03-433 3235. Maksu paikanpäällä käteisellä. Omat käsineet mukaan matkalle. Retkelle lähtö Minkiön asemalta osoitteesta Kiipuntie 49.

- Tietoja
- Osumat: 105
Haluatko auttaa höyryveturi Sohvia saamaan uudet vesitankit? Museorautatien ahkera puurtaja, höyryveturi Sohvi valmistui Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n (Tampella) konepajalta joulukuun lopussa 1917. Veturin rakennustyöt olivat alkaneet jo tsaarinvallan aikana, mutta vuoden 1917 lakkojen vuoksi Sohvin valmistuminen viivästyi ja Suomikin ehti siinä välissä itsenäistymään. Sohvi teki aktiiviuransa Hyvinkää-Karkkila -rautatiellä, jossa se veti junia vuosina 1918-1967. Vuonna 1969 veturi siirrettiin Forssaan ja ajatus Museorautatiestä oli syntynyt.

Elokuussa 1971 Sohvi veti Suomen ensimmäisen museojunan Forssasta Humppilaan. Tänä vuonna Sohvi on ollut museojunaliikenteessä jo 50 vuoden ajan. Lisäksi viime joulukuussa tuli ikää mittariin kunnioitettavat 103 vuotta. Vanhus jaksaa edelleen puksuttaa.
Vanhus tarvitsee välillä myös hoivaa ja huolenpitoa. Sohvin 103-vuotiaat, alkuperäiset vesitankit ovat nyt käyttöikänsä päässä ja vaativat uusimista. Koska kyseessä on museoveturi, emmekä halua muuttaa alkuperäistä ulkoasua, saa Sohvi uudet vesitankin alkuperäisten tankkiensa sisälle. Samalla veturin hytti palautetaan alkuperäiseen asuunsa ja Sohvi saa keväällä kauttaaltaan uuden maalipinnan. Hintaa kunnostus- ja muutostöille kertyy yhteensä noin 25 000 euroa.
Mikäli haluat auttaa Sohvia saamaan uudet vesitankit, jolloin Sohvi pääsee taas kesäksi museojunien ahkeraksi vetäjäksi, on Sinulla mahdollisuus lahjoittaa rahaa Sohvin kunnostukseen. Pienikin lahjoitus auttaa ja vie kunnostusprojektia lähemmäksi valmistumista.
Yksityishenkilöiden lisäksi myös yritykset ja yhteisöt voivat halutessaan tukea Sohvin kunnostusta.
Lahjoitukset voi ohjata Museorautatien pankkitilille:
- Museorautatieyhdistys ry.
- IBAN: FI63 5080 0620 0613 68
- OKOYFIHH
- Rahankeräysluvan saaja: Museorautatieyhdistys ry., Kiipuntie 49, 31630 MINKIÖ
- Varojen käyttötarkoitus: Lahjoituksena saadut varat käytetään museorautatien radan, vetureiden, vaunujen ja rakennusten kunnossapitoon sekä suomalaisen rautatiekulttuuriperinnön säilyttämiseen elävän museon muodossa.
- Luvan numero: RA/2020/523
- Tietoja
- Osumat: 93
Meillä on ikäviä uutisia: tämän vuoden Joulupukin Juna on päätetty perua vallitsevan koronatilanteen ja siihen liittyvien rajoitusten vuoksi. Perinteisesti Joulupukin junassa on ollut paljon matkustajia ja ajoittain jopa tiivis tunnelma emmekä tämän vuoksi pysty takaamaan riittäviä turvavälejä. Haluamme toimia vastuullisesti ja varmistaa sekä asiakkaidemme että talkooväkemme turvallisuuden.
Vaikka perinteisen ja mukavan tapahtuman peruminen on ikävää, suuntaamme katseemme jo ensi vuoteen. Tuolloin on luvassa Museorautatien 50-vuotisjuhlavuosi ja tilanteen salliessa myös paljon erilaista ohjelmaa. Lisäksi Joulupukin juna höyryää taas joulukuussa 2021.