- Tietoja
- Osumat: 318
Joulukortin on vanhaan tuttuun tapaan piirtänyt museorautatien höyryveturinkuljettaja PTJ Koskinen. Kortissa Joulupukki on rekineen matkalla pitkin Jokioisten Museorautatietä, jota ratatyömies tontut ovat juuri korjanneet vaihtamalla pölkkyjä ja sorastamalla rataa. Pukilla on kiskoilla rullaavassa reessä mukanaan lahjojen lisäksi Saksaan lähtenyt Krauss-höyryveturi ja Virosta tulleita avotavaravaunuja. Vauhti on kova, sillä rata on jo ainakin paikoin paremmassa kunnossa kuin viime vuonna...
Voit ihailla joulutervehdyksiä Museorautatieyhdistyksen kuvagalleriassa, johon on koottu myös muita PTJ Koskisen piirtämiä museorautatien joulutervehdyksiä eri vuosilta.
- Tietoja
- Osumat: 302

Joulupukki kiittää jälleen kerran kaikkia joulupukin- tai tonttujen junassa matkustaneita. Kaikkia paikalla olleita tervehti tällä kertaa kuulas talvikeli. Minkiöllä oli pienimuotoinen joulutori ja tarjolla sekä glögiä, että pipareita.
Matkalla junassa ihmisiä laulatti joulutonttu ja itse pukki tai pukin apulaiset jakoivat karamellejä perheen pienmmille. Koko päivän aikana junissa matkusti kaikkiaan 2520 matkustajaa, joten suuri kiitos kaikille mukana olleille!
Ensi vuonna Joulupukin junissa on tarkoitus juhlistaa myös 100-vuotta täyttävää Suomea. Tämän kunniaksi luvassa on useita pikku yllätyksiä!
- Tietoja
- Osumat: 279

Museorautatien perinteinen ja suosittu syysajo järjestetään jälleen lauantaina 10.9. Höyryjunat liikennöivät aamuvarhaisesta iltamyöhään. Tunnelmaa luovat vaunujen lämpöä hohkaavat kamiinat sekä tunnelmallinen valaistus junissa ja asemilla illan hämärtyessä. Museorautatien kesäkauden päättää näyttävä ilotulitus Minkiön asemalla noin klo 21:15, jonka jälkeen höyryjunat vievät matkustajansa vielä Jokioisten ja Humppilan asemille.
Meno-paluu -pilettien hinnat 14 € aikuisilta sekä 7 € 6-16 -vuotiailta. Alle 6-vuotiaat matkustavat meillä ilmaiseksi. Mansikin yhteydessä päivällä klo 16.35 lähtöön asti meno-paluu Jokioinen-Minkiö-Jokioinen tai päinvastoin 10 € aikuisilta ja 5 € 6-16 -vuotiailta!
Minkiön asemalla on avoinna koko päivän ajan kahvio, jossa myydään edulliseen hintaan kahvia, teetä, pullaa, voileipiä, jäätelöä, makeisia ja tietenkin matkamuistoja.
Höyryjunien aikataulut löydät tapahtumasivuiltamme.
Jokioisten Elonkierrossa järjestetään samana päivänä klo 10-17 suosittu Lasten maatalousnäyttely Mansikki, jonne on kuljetus Jokioisten asemalta. Linja-autot Jokioisten asemalta Elonkiertoon Lasten maatalousnäyttely Mansikkiin lähtevät jokaisen päiväjunan jälkeen klo 10.55 ja 17.00 välillä. Lähdöt Mansikin portilta Jokioisten asemalle ja lähteville junille ovat tunnin välein klo 10.45, 11.45, 12.45, 13.45, 14.45, 15.45 ja 16.45.
Lataa täydellinen linja-autoaikataulu tästä:
Jokioisten asema - Elonkierto (Mansikki) linja-autoaikataulu
Lisätietoa Mansikista löydät täältä:
Museorautatien syysajo sekä Mansikki ovat tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Euroopan kultturiympäristöpäivät -tapahtumassa. Tätä koko Euroopan laajuista kulttuuriympäristöpäivää vietetään 50 maassa ja siihen osallistuu noin 20 miljoonaa ihmistä. Tulethan sinäkin mukaan juhlimaan kanssamme yhteistä kulttuuriympäristöä! Lisätietoja Euroopan kulttuuriympäristöpäivistä löydät täältä:
Euroopan kulttuuriympäristöpäivät
Syysajon jälkeen Museorautatien veturit ja vaunut siirtyvät talviunille, josta on luvassa herätys vielä kertaalleen 3.12. Tule nauttimaan kuulaasta syysillasta kanssamme ja tuo myös ystäväsi mukaan!
- Tietoja
- Osumat: 298

Pitkään hiljaiseloa viettänyt Minkiön elonkorjuutori kokee uuden tulemisen. Paikallinen Kiipun Kyläyhdistys järjestää Minkiön asemalla monipuolisen toritapahtuman, jossa on myynnissä mm. tuoreita kesän marjoja ja vihanneksia.
Leppoisan toritapahtuman täydentää museojunan tarjoama kyyti.
Tarkemmat tiedot tapahtumasta ja junan aikataulut löydät tapahtumakalenteristamme!
Tervetuloa!
- Tietoja
- Osumat: 309

Höyryfestivaali on tämän vuoden osalta ohi. Minkiöllä vietettiin rento ja tunnelmallinen höyryfestivaali, jossa sekä festivaalivieraat, että näytteileasettelijat nauttivat työnäytöksistä, koneiden äänistä, savun tuoksusta ja kiireettömästä tunnelmasta. Menoa ei edes haitannut se, että säätiedotus lupasi molemmille päiville sadetta, sillä ilmojen haltijat olivat suotuisia, eikä Minkiöllä vettä juuri tullut!
Höyryfestivaali on tämän vuoden osalta ohi. Tapahtumaan osallistui yhteensä noin 2000 kävijää. Museorautatieyhdistys kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita ja toivottaa tervetulleeksi uudelleen taas ensi vuoden festivaaleille 29.-30.7. 2017!
- Tietoja
- Osumat: 310

Minkiön höyryfestivaali höyryää jälleen kesään! Festivaali järjestetään tuttuun tapaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, joka tänä vuonna on 30. - 31.7.
Festivaaleilla on nähtävänä maahöyrykoneita ja niillä tehtäviä työnäytöksiä. Koko festivaalien ajan kulussa on myös neljä höyryjunaa joilla pääsi paikalle Humppilan ja Jokioisten asemalta sekä maksuton museobussiyhteys Forssan ja Jokioisten aseman välillä.
Paikalla on myös oma lasten alue, jossa rautatieteemaan sopiva pomppulinna, resiinalla-ajoa sekä ratsastusta ihan oikeilla hevosilla.
Lisätietoja Minkiön höyryfestivaalista löydät tapahtumakalenteristamme!
- Tietoja
- Osumat: 294

Nyt on Minkiön maalaistorin aika! Toripöydät notkuvat kesän houkutuksia ja höyryjunat kuljettavat väkeä torille. Maalaitoriviikonloppuna Minkiön aseman seudun täyttää aito markkinahenki ja höyryveturin pillien viehllykset!
Maalaitoriviikonloppuna Jokioisten Museorautatiellä liikennöidään kahdella höyryveturin vetämällä junalla ja sekä Jokioisilta, että Minkiöltä pääsee torille tunnin välein. Mikään ei estä myöskään aloittamsta junamatkaa Minkiöltä, mutta Minkiön rajallisen parkkitilan vuoksi toivomme ihmisten saapuvan torille höyryjunalla!
Tarkempaa tietoa Minkiön maalaistoripäivästä ja etenkin päivän juna-aikatauluista löydät tapahtumakalenteristamme!
- Tietoja
- Osumat: 425

Heinäkuun puolessa välissä, sunnuntaina 17.7. liikennöidään Jokioisten Museorautatiellä kahden höyryjunan voimin. Silloin junat kulkevat tavallista useammin Humppilan ja Jokioisten välillä.Radan puolivälissä sijaitsevalla Minkiön asemalla voit nähdä jopa kaksi höyryjunaa samanaikaisesti!
Tule nauttimaan kesäisestä sunnuntaista, höyryjunista ja kauniista hämäläisestä luonnosta Minkiön kaksijunapäivänä!
Tarkempaa tietoa kaksijunapäivästä ja etenkin päivän juna-aikatauluista löydät tapahtumakalenteristamme!
